Meistä

Suomi on järvien ja metsien maa. Pientilat ovat hävinneet maastamme. Näiden myötä katoaa arvokasta perinnemaisemaa.  Autamme omalta osaltamme näiden katoavien maalaismaisemien säilymistä. Myös vanhat rakennukset ym. kuuluvat tähän kulttuuriympäristöön. Saimme v. 2015 Pro Agrian Maa- ja Kotitalousnaisten tunnustuksen maisemanhoitotyöstämme.

Kiireiset metsäalan toimijat eivät useinkaan muista kertoa maanomistajille maisemanhoitomahdollisuuksista ja niiden rahoituksesta. EU maksaa maanviljelijöille sekä yhdistyksille erilaisia ympäristökorvauksia. Valtion rahoittaman Metso-ohjelman kautta voi saada avustusta puustoisten perinnebiotooppien hoitoon. Pari vuotta sitten päivitetty metsälaki tarjoaa mahdollisuuden näköalojen avaamiseen ja säilyttämiseen.

Yläpihan vanha pihapiiri kuuluu seudullisesti arvokkaisiin kulttuuriympäristökohteisiin vanhojen rakennustensa ja komeiden kaukonäkymiensä ansiosta. Jos metsittäisimme peltomme, kylätien varren ainut näköalakohde katoaisi. Sivakka on ollut aiemmin kuuluisa komeista maisemistaan. Emme saa avustuksia perinnemaisemien hoitoon, vaan ne on kunnostettava omin varoin. Lähiympäristössämme sekä kylätien varrella on useita arvokkaita maisemakohteita. Näiden hoitoon tarvitaan rahoitusta.

Käytämme kesäkahvilasta saadut tuotot paikallisen kulttuuriympäristön kehittämiseen. Valtimon kunta teki viime keväänä päätöksen ehdottamalla kyläämme valtakunnallisesti arvokkaaksi maisema-alueeksi. Toivomme Ympäristöministeriöltä suotuisaa ratkaisua asiaan.

Kylämaiseman säilymseen avoimena ehdotti Valtimon ympäristöviranomainen seuraavaa ratkaisua. Paikallinen maaseutuyrittäjä ostaisi metsitetyt tienvarsipellot ja raivaisi nämä avoimiksi. Maanomistajat eivät innostuneet ehdotuksesta, joten odottelemme edelleen Ympäristöministeriön ratkaisua. 

Voit tukea meitä tässä maisemanhoitotyössämme lahjoittamalla Kulttuuriympäristön hoitoon  Yläpihan tila SBANFIHH FI40 3939 0057 0842 95 Jo pienellä summalla saadaan paljon aikaan, kun se kohdennetaan oikein. Lahjoituksesi ei mene hukkaan! Voit käydä paikan päällä täällä Peri-Sivakantie 250:ssa tarkistamassa, mitä on saatu aikaan. Kiitos avustasi!

 

 

Tämän sivun tulisi sisältää yksityiskohtaista tietoa tästä verkkoprojektista, yrityksestäsi ja tuotteista ja palvelusta joita tarjoat. Keskity ominaisuuksiisi, kerro yrityksesi historiasta, todiustuksista ja palkkioista.

 

Voit korostaa tärkeää tietoa tai ilmoituksia näin